Kevät tulee, samoin kissanpennut. Rescuekissan omistajana ja eläinsuojelijana haluan ottaa kantaa muutamaan asiaan muutamalla painavalla mielipiteellä liittyen kissojen pennuttamiseen. Tarkoitus ei ole loukata ketään, yritän vain ajatella eläinten parasta ja tuomalla faktat pöytään kun joiltakin ne tuntuvat olevan hieman hakusessa (en tarkoita ketään yksilöä erityisesti). En ole nipottajaihminen, mutta olen lainkuuliainen. Kävelen itsekin päin punaisia valoja silloin tällöin, mutta asiat joista on joillekin eläville olennoille haittaa, otan vakavasti. Tämä aihe on minulle henkilökohtainen ja tärkeä joten anteeksi jos ilmaisen mielipiteeni liian kärkkäästi. Tässä se kuitenkin tulee.

x On ainakin 20 000 syytä, miksi kissa kannattaa leikata. Ne ovat nimittäin ne 20 000 kissaa jotka eläinsuojeluyhdistykset poimivat luonnosta vuosittain koska ne on jätetty heitteille. Ne ovat Maisa ja Salla ja ne muut korvapunkkiset, matoiset, nälkiintyneet, auton kolhaisemat yksilöt jotka eivät välttämättä luota ihmiseen lainkaan.

x Kissan - kuten minkä tahansa lemmikkieläimen - pitäminen vapaana on lain mukaan kiellettyä sillä et voi telepaattisesti tai kauko-ohjaimella ohjata kissaa olemaan menemättä lasten leikkipaikoille, lenkkipoluille, uimarannoille, hautausmaille, urheilukentille tai yksityishenkilöiden maille ilman maanomistajan lupaa. Vaikka laki ei suoranaisesti kiellä ulkona vapaana kulkevia kissoja niin tekee sen käytännössä mahdottomaksi, en tiedä vielä ketään joka osaisi kissaansa telepaattisesti ohjata.

x Lain mukaan ilman omistajansa tai haltijansa suoraa valvontaa muulla kuin omalla tontilla kulkeva kissa on eläinsuojelulaissa määritelty heitteillä olevaksi, tämän määrää Euroopan unionin yleissopimus. Villikissaksi määriteltävän kissan sen sijaan saa aseluvan ja tontin omistaja lopettaa. Maaseudun ja navettakissojen ollessa kyseessä olen henkilökohtaisesti asian suhteen suopeampi ja suvaitsevaisempi, mutta sekään ei tosiaan poista lakiseikkaa.

a) Se on kissalle itselleen haitallista.

b) Se on luonnonvaraisille eläimille haitallista.

c) Se saattaa olla epämieluisaa ihmisille jotka eivät halua kissaa tontillensa.

x Jos kissa kulkee leikkaamattomana kiimassa ulkona vapaasti, ei sen pitäisi olla mikään ihme että se tulee tiineeksi hyvin vikkelään. Eläinsuojelulaki kieltää myös liian tiheän pennuttamisen, ja sitä on leikkaamattomalla vapaalla kissalla mahdotonta valvoa ellei pidä kissaa kiimojen ajan sisällä (good luck with that). Kissa voi tehdä pennut minne tahansa niin, että pennuista kasvaa villejä ja silloin ne ovat osa tätä ongelmaa.

x Kissa ei "halua tulla äidiksi". Leikkaamaton kissa ei itse pysty säännöstelemään lisääntymistään tai jälkeläistensä määrää. Leikatulla kissalla taas ei ole hormonitoimintaa joka säätelisi äidinvaistoja tai mitään muutakaan joka saisi sen haluamaan äidiksi. Se ei katsele imettäviä, lasten kanssa leikkiviä ja vaunuja työntäviä kissaäitejä haaveillen eikä huokaillen kuten äidiksi haluvava ihminen. Eläin ei osaa haaveilla sellaisesta mikä ei ole konkreettisesti aistein havaittavissa tai jota se ei ole koskaan kokenut.

x Kissa ei koe mitään sensuellia ja romanttista seksuaalista kokemusta jossa päätetään laittaa uusi elämä alulle, vaan parittelu on suhteellisen raakaa toimintaa johon kuuluu rajua raapimista ja puremista. Sen lisäksi, että kissan kiima on ihmisille melusaastetta ja äärimmäisen ärsyttävää nuohoamista, on se myös kissalle stressaava tilanne ja altistaa esimerkiksi naaraskissan mätäkohdulle.

x Kissa - kuten monet muut eläimet - voi ja tekee pentuja myös sisarustensa, vanhempiensa ynnä muiden sukulaistensa kanssa. Kissa ei ymmärrä sen olevan sukurutsausta sillä edellenkin sen hormonitoiminta säätelee sen lisääntymistä ja siihen liittyvää käyttäytymistä. Tuntuu muuten ihan uskomattomalta että tällaisesta asiasta täytyy erikseen muistuttaa, olisin luullut sen olevan kaikille selvää mutta olen todennut että ei se taida sittenkään olla.

x Kun kissoja otetaan ja annetaan ilmaiseksi, on erittäin suuri vaara saada ns. vastuuttomasti tuotettu pentu. Harva niistä on käytetty eläinlääkärissä rokotuksella, madotettu ja harvaa on ruokittu laadukkaalla ruoalla jossa on kissalle sopivat ravintoarvot. Ja jos näiden kuluja alkaa laskemaan, niin vaikka pyytäisit kissasta esimerkiksi 300 euroa (joka kattaisi hieman kuluja mutta jota kukaan ei maksa maatiaiskissasta), tulisi leikkaus (70-200e) loppupeleissä paljon halvemmaksi. Vastuullinen kasvattaja myös tarkastaa kissojen veriryhmät ja varmistaa siten, että ne ovat yhteensopivia. Tiedän tapauksen, jossa 5-vuotias kissa jouduttiin saattelemaan hautaan vain synnynnäinen anemia kävi ilmi pikkuhiljaa. Syynä siihen oli yksinkertaisesti se, että emon ja isän veriryhmät olivat yhteensopimattomat. Vastuullinen kasvattaja ei myöskään teetä sairailla eläimillä pentuja, eläin itse ei sitä ymmärrä välttää vaikka olisi kuinka sairas.

x Kissat eivät osaa liikennesääntöjä. Vaikka ne osaisivat "katsoa autot" niin ne tekevät niin, koska ovat mahdollisesti joskus olleet läheltä-piti- tilanteessa tai pahimmassa tapauksessa jopa tulleet auton töytäisemäksi. Auton alle jäänyt kissa saattaa kitua päiväkausia tienlaidassa ennen kuin pääsee parempaan paikkaan.

x Ei ole mitään konkreettista todistetta siitä, että "vapaa" kissa olisi jotenkin onnellisempi kuin sisäkissa. Päinvastoin; vapaana kulkevan kissan elämä on lyhempi, loukkaantumis- ja sairastumisriski suurempi. Eikä se taida ihan niin mennä, että lasketaan kaikki eläimet hevosista lampaisiin ja kalkkunoista hamstereihin - "vapaiksi ja onnellisiksi".

x Kun tämä tietty ihmistyyppi muutenkin inhimillistää kissan sopiviksi omaan arvomaailmaansa, niin miten on asian laita pentujen tappamisen suhteen? Kun kissat kerran ymmärtävät olla parittelematta veljiensä ja siskojensa kanssa ja osaavat liikennesäännöt ja ovat muutenkin niin maan perusteellisen inhimillisiä, mikäs järki siinä on että kissanpennut tapetaan? Kesällä tapahtuneeseen löydökseen oululaisnaisen kellarista viitaten - onko vauvojen tappaminen ratkaisu johonkin? Olisiko ehkäisy ollut helpompi ja inhimillisempi tapa kaikille? Sitä mielestäni sopii miettiä. Eläin tuntee rakkautta ja kiintymystä (vaikka ne ovatkin käytännönläheisempiä ja niiden tunteet perustuvat mukaviin kokemuksiin ja hormonitoimintaan näin tieteellisestä näkökulmasta).

x Kissa saattaa elää parhaimmillaan 20 vuotta, ja kissan ottaessasi sinä olet vastuussa sen hyvinvoinnista. Kodinvaihto on kissalle suuri stressinaihe sillä toisin kuin koira - kissa kiintyy paikkoihin enemmän kuin ihmisiin - koiran voi viedä loman ajaksi tutulle hoitoon mutta paikkoihin kiintyvälle kissalle on parempi, että sitä käydään hoitamassa sen omassa kodissa. Eikä tietenkään sillä että koiraa ei kodinvaihto stressaisi, mutta uskallan väittää että kissaa vielä enemmän.

x Internet on pullollaan kissoja jotka annetaan uuteen kotiin. Kissat ovat niin helposti saatavilla, että niitä tulee otettuakin liian heppoisin perustein esimerkiksi kesäkissoiksi tai lapsen vastuulle. Surullisinta katsottavaa ovat kuitenkin vanhat, joskus 15 vuotiaat kissat jotka annetaan pois. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että sen ikäisen kissan kohdalla kannattaisi harkita ennemminkin eutanasiaa kuin stressinaihetta vanhan kissan kiusaksi. Joskus tämä touhu menee vaan niin yli että sitä ihmettelee onko ainoa jolla on järki päässä eläimenpidossa.

x Tässä kohtaa muistutan, että kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa, ei 8 viikkoa kuten vanhemmat ihmiset usein kuvittelevat.

x Mitä todellisuudessa tapahtuu niille kissoille, joille olet sanonut etsiväsi hyvät kodit? Yksi naapurin Jarmolle ja päätyy villieläinten sämpylän väliin. Toinen "hyvään kotiin nuorelle pariskunnalle" - koti on hyvä kunnes muija pamahtaa paksuksi. Kissa dumpataan pihalle ja sieltä paikallinen eläinsuojeluyhdistys sen nappaa hoteisiinsa. eikä kukaan tunnusta omakseen. Kolmas menee lapsien kissaksi, kunnes raapaisee pikku Jenni-Petteriä, se on häiriintynyt kissa. Kohta on tori.fi:ssä ilmoitus kuinka pikku Jenni-Petterin kissa-allergia (lue: heinänuha) paheni yhtäkkiä ja erikoislääkäri määräsi kissan annettavaksi pois. Köh köh. 

Neljäs pennuista menee maalaistaloon hiiriä metsästämään, tekee koko elämänsä pentuja ladonnurkkaan kunnes tajuaa että aina ne joku vie pesästä pois ja tekee ne metsään eikä sitä näy enää. Viides pennuista on Miska, Miska pääsee omakotitaloon "onnelliseksi ja vapaaksi kissaksi". Perheen vanhemmille tulee kuitenkin ero ja koska hyvää kotia ei somessa löydy kissalle eikä taloonkaan saada heti uutta asukasta niin perhe lähtee ja jättää kissan keskenään taloon ja jättävät ikkunan raolleen. Lopulta Miska tajuaa etteivät he ole tulossa enää ruokkimaan ja ottaa ritolat. Viiden vuoden päästä KKY ottaa kiinni villiintyneen mustan kollin loukulla eikä siitä enää sylikissaa tule...

x Maatiaskissat eivät tule loppumaan maailmasta. Vaikka se oman Misun pentu olisi ihana, niin maailma ja pelkästään Suomi on pullollaan kodittomia ja ihan yhtä söpöjä kissaraasuja joilla on ollut rankka alkuelämä. Kissanpennut ovat ihania mutta niin kauan kuin niitä on tuhansia koko ajan kodittomina ja niin kauan kun niitä lopetetaan, niin ehdoin tahdoin niitä ei tarvitse teettää. Mikäli sinulla on mahdollisuus, teet suuren palveluksen adoptoimalla kissan elänkodista. Sieltä lähtiessään kissat ovat yleensä leikattuja, rokotettuja, madotettuja ja perusterveitä ellei toisin mainita. Nämä kissat ovat kokeneet kovia ja vaatii joskus paljon aikaa päästä niiden kanssa kontaktiin mutta kun huomaa eron ex. sängyn alla nököttävän villikissan ja sinuun kiintyneen sylikissan välillä, se tunne on "priceless".  Rakastakaa nyt hyvänen aika kissojanne niinkuin ne rakastavat teitä.

Onnellinen on se ihminen

"Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse."

-Tommy Tabermann-

Rakastan Tommy Tabermannin runoja, rakastan ihan hirveästi. Tämä on yksi niistä erityisistä, joista yritän pitää elämässäni kiinni, nauttia pienistä asioista. Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta mutta käytännössä se on vaikeampaa. Hymyn ilmaantuminen kasvoille pelkästä kauniista äänestä joka kuuluu laineiden liplatuksesta, pehmeästä sammaleesta jalkojen alla tai kun raikas tuuli huuhtoo kyyneleet pois ja saa kamalan maailman tuntumaan hetkeksi paremmalta.

Lähellä uutta kotia on metsää ja niittyjä. Sieluni silmin näen jo itseni seikkailemassa siellä ja kuuntelemassa hiljaisuutta ja lintujen lauluja. Parantumassa maailman menon aiheuttamilta kolhuilta. Taivas on sininen ja aurinko paistaa niin että silmiä pitää siristää. Tuuli on raikas ja ihanan viileä ja olo on tässä hetkessä ihan tyytyväinen. En liiemmin hypi riemusta sillä en ole sellainen ihminen, mutta elämä on ihan hyvää ja voin hymyillä. Kaikki ei ole täydellistä, ei likimainkaan, mutta minun on ihan hyvä olla juuri nyt.

Kuvat otin eräänä kauniina päivänä puhelimella sattumoisin kauniista paikasta kun ohi kuljin eikä niitä ole mitenkään muokattu, mutta jotenkin pidän itse niiden tunnelmasta ja julkaisinkin ne juuri siksi. Jotenkin ne kuvaavat tämänhetkistä sielunmaisemaani.

Kova halu olisi kirjoittaa kaikenlaista tänne, mutta vähemmän ideoita ja kirjoittaminen tuntuu jotenkin nyt takkuavan. Ehkä aivojeni mielikuvitusratas tarvitsee jonkin sortin rasvausta, ja mikä siihen sopisi paremmin kuin dokkari Astrid Lindgrenin elämästä? Opin juuri nimittäin että hänen tapaansa myös minä kaipaan toisenlaiseen aikaan ja paikkaan kuin missä olen nyt, koska tekee pahaa katsoa miten luontoa tuhotaan, ja että vetäydyn metsään pakoon tätä maailmaa juuri kuten hän. Ehkä jokainen meistä haaveilee salaa yhtä ihanasta maailmasta kuin hänen saduissaan.

Kissat ovat kuin perunalastuja

...et voi ottaa vain yhtä. Sorruimme sitten evakossa ottamaan toisen kissan. Ei se nyt ihan hetken mielijohde ollut, olen asiaa mielessäni kypsytellyt. Eivätkä asiat sitten menneetkään ihan niin piippuun vaan Maisa käy pentuun kiinni kuin vihainen sika limppuun eikä parinkaan viikon jälkeen näytä vielä vihreää valoa. Enää ei tosin käy muuten vain sähisemällä pennun häkin luona, sen voinee laskea jo edistykseksi. Ehkäpä kisut tottuvatkin vielä toisiinsa, mutta ainakin toistaiseksi pentu jää äidilleni kun uudessa kodissa en töiden takia pysty niitä koko ajan vahtimaan. Maisa on myös toisen kissan läsnäolosta ollut kovin hermostunut. No mutta nytpä sillä on ystävä ainakin kun mennään äiskälle kyläilemään, en usko että siskolta saa sitä enää takaisin. Ja jospa tällä kertaa tehdään kompromissi sitten näin päin miehenkin kanssa, mies ei nimittäin ollut toisesta kissasta missään vaiheessa innostunut.

Tällaisista tapauksista omistajakin oppii aina jotain. Nyt sisäistän sen, miten ihmisestä vain on kiva ajatella että kissa tarvitsee ystävän vaikka eläimenä kissa pärjää oikein hyvin keskenäänkin. Maisa on oiva esimerkki kissasta joka on seurankipeä ja ihmisrakas mutta ei kaipaa kissaystävää.

Mutta joka tapauksessa, meiltä sai kodin katastrofikissa Salama, joka on vääntynyt Salmaksi ja joka puolestaan on vääntynyt Sallaksi. Salla löydettiin talvella halkopinosta erään mummonmökin pihamaalta ja siirtyi sijaiskodista meille tosiaan sen pari viikkoa sitten. Salla on eläinlääkärin arvion mukaan noin 8-12 kuukautta vanha, joskin kooltansa ja fysiikaltaan muutenkin se vastaa luovutusikäistä pentua. Sallasta on tullut tänä aikana täysin kesy, se on rohkaistunut, alkanut syömään paremmin märkäruokaa ja sitä mukaa myös virkistynyt. Toisin kuin röyhkeä ja pöyhkeä spidercat Maisa, Salla on ainakin toistaiseksi herttainen sylissä kehräävä kullannuppu.

Uudessa kodissa

Uusi koti tuntuu liian isolta asuttavaksi, vaikkei eroa vanhaan asuntoon ole kuulemma kuin 5 neliötä. Sen isous tietenkin korostuu kun huonekaluja on vähän. Annoimme vanhat sohvamme pois muutossa koska en pitänyt väristä ja olivathan ne jo aika kärsineetkin. Lisäksi hankittavana olisi vielä kirjoituspöytä makuuhuoneeseen tuoleineen (kun sinne kerran mahtuu!), toinen kirjahylly, kiipeilypuu kissalle, toiselle puolelle sänkyä yöpöytä - meillä nimittäin mahtuu kulkemaan sängyn molemmin puolin ja oikein hyvin kaapinovetkin aukeavat! Täällä on myös ihan liikaa säilytystilaa (paitsi keittiössä), kaapit näyttävät oudon tyhjiltä. Mutta kaipa tähänkin tottuu.

Tekeminen ei täältä kyllä lopu ihan heti. Olen tässä tehnyt pidennetyn viikonlopun verran hommia ja sitä riittää silti. Paikat oli jätetty aika törkyiseksi - edellinen asukas likaiseksi ja ukon kaveriporukka sikin sokin (mies ei töiltänsä ollut ehtinyt tehdä juuri mitään ja no okei, sanoinkin sille että haluan laittaa kämpän itse, kollaasi sitä kaaosta havainnollistamassa...). Siellä minä sitten ähisin, puhisin ja kirosin, mutta sain kuin sainkin sänkyyn, keittiön pöytään, parvekkeen pöytään ja sohvapöytiinn ruuvattua jalat kiinni. Ystäväni tuli onneksi avukseni pesemään ikkunat, suuri kiitos vielä siitä. Nyt pääsee valoakin sisään.Vielä olisi järjestelyhommia, kaappien ja ovien pyyhkimistä, hellan ja jääkaapin pesua, sisustamista ja ostoksia, mutta voiton puolella aletaan pikkuhiljaa olla.

Johan tämä tuntuu kodilta, kyllä tämä on rakkautta ensi silmäyksellä. Aurinko paistaa kauniisti sisään koko iltapäivän ja paikat auringonlaskun katsomiseen ovat parvekkeella mitä parhaimmat. Asunto, koti, on ihanan tilava, valoisa ja siellä on raikas ilma (kaksi ja puoli vuotta tunkkaisessa vanhassa asunnossa, jossa keittiö on suoraan 60-luvulta (eikä söpön retrosti vaan kamalalla tavalla), asuneena tämä ei ole itsetäänselvyys!)

Vielä täytyisi vanhoilla kotikonnuilla ajella muutama tunti ja suorittaa inssi. Kun teoriakokeet menivät läpi niin inssi ei tunnu ollenkaan vaikealta. Jotenkin autolla ajaminen tuntuu tulevan luonnostaan, ja autokoulun opettajakin on sanonut että olen muita paljon edellä. Saattaapi tietysti olla että ikä on tuonut järkeä ja keskittymistä päähän, olenhan hieman tavallista autokoululaista vanhempi, en tiedä onko sillä mitään tekemistä asian kanssa, että äitini on ammattiautoilija. Inssin pitäisi opettajan mukaan olla "näillä rahkeilla helppo nakki jos keskityn ja pidän hermot kasassa". Hermostuessani alan säheltämään ja sitten menee kaikilla pasmat sekaisin. Sitä itsehillintää siis pitäisi kehittää.

Kaiken tämän hösläyksen keskellä tuntuu hyvältä ja rauhalliselta, muutto on juuri se mitä tarvitsen elämääni. Etäisyyttä kaikkeen, oman itsen etsimistä ja tunnustelua, mitä haluan elämältäni. Kokonaan uusi elämä. Kun saisi netin vielä kotona toimimaan niin muuta valittamista nyt ei ole.

Kirjoitan tätä bussissa, matkalla uuteen kotiin puolen omaisuuteni kanssa, ensi kerralla onkin sitten viimeinen muuttoreissu, sen jälkeen käyn vain reissaamassa siellä missä olen syntynyt ja kasvanut suurimman osan elämästäni. Levollinen olo, eikä vain matkan teon vaan myös päämäärän vuoksi. Luonto on herännyt eloon, matkalla kukkii valkovuokkoja. Menkää ulos ja herättäkää itsenne eloon.

Mun mies

Joskus multa puolitutut ihmiset kysyy, että millainen on mun mies. Se on vielä todennäköisempää, jos kerron että hän on kurdi. Kolmen vuoden kokemuksella voin kertoa, että ei se ulkomaalaisen kanssa oleminen ole mitään ihmeellisen erilaista, ainakaan omasta mielestäni. Normaalit asiat mitä muutenkin käydään parisuhteessa läpi, käydään myös ulkkiksen kanssa. Vähän siellä tulee ekstraa kulttuurierojen kanssa, mutta ei mitään ihmeempää jos molemmat ovat sopeutuvaista sorttia.

Mitä tähän kysymykseen oletetaan sitten vastaavan? Mitä minun pitäisi kertoa? 24v mies. Aivan normaali sellainen. Mutta minä rakastan häntä.

Mies joka heittää sukkansa eteisen lattialle kun tulee kotiin, jättää karvoja lavuaariin ajettuaan partansa, mies joka ei aina muista pestä vihanneksia kun tekee ruokaa, hän on siis mies joka tekee ruokaa ja vielä ihan oma-aloitteisesti, mielellään ja hyvää sellaista. Mies joka ottaa minut syliin katsomaan jalkapalloa ja minä huudan "goooooooal" ihan vain kannatuksen vuoksi ja koska se kuulostaa hauskalta. Mies joka sanoo, että tulisin halvemmaksi kuolleena, hän toisi vain joka päivä kukkia haudalleni. Mies joka tietysti vain vitsailee.

Mies joka ei pahemmin puhu, mutta pussaa kyllä. Vähäsanainen ja vaatimaton mies, mutta joka osaa olla herttaisin kun sille päälle sattuu. Mies joka on äärimmäisen kiltti ja kärsivällinen ihminen. Mies joka ei koskaan nuukaile rahan kanssa ja ostaa mieluummin laatua kalliimmalla hinnalla. Mies joka maksaa aina jos menemme yhdessä ulos. Rehti ja kunnollinen mies. Mies joka pitää huolta itsestään ja ulkonäöstään, mutta ei liikaa vaan ulkoasu on aina rennosti huoliteltu. Mies jota ei tarvitse koskaan ihmisten ilmoilla hävetä. Mies joka haluaa aina uskoa hyvää ihmisistä. Mies joka yrittää auttaa sekä lähipiiriään että toisella puolella maailmaa asuvia tarvitsevia. Mies jonka kanssa saa olla oma itsensä.

Mies joka harjoittaa uskontoa, mies joka on harras muslimi ja hyvä niin. Periaatteen mies, itsepäinen mies joka ei hievahdakaan vastakkaiseen suuntaan jos päättää jotain. Mies joka tulee kanssani seisoskelemaan parvekkeelle rööki huulessa ja katselemaan tähtitaivasta (minun mielestäni siinä on jotain arkisen romanttista). Mies joka tietää etten pidä tupakoinnista ja onkin jo vähentänyt polttamista paljon. Mies jonka kanssa saatamme istua parvekkeella vierekkäin lukemassa kirjojamme kunnes ilta viilenee ja aurinko laskee mailleen. Mies joka joskus vetäytyy kuoreensa ja katoaa minulta kuin vesi kämmeneltä, mutta mies joka palaa aina takaisin. En ole vielä selvittänyt missä hän käy silloin, mutta ehkä se on yksi niitä suuria mysteerejä hänessä. Ehkä se on niitä asioita, joista hän saa elinvoimansa.

Mies on mielenkiintoinen ihminen, hieman salamyhkäinen. Häntä ei ehkä koskaan opi koskaan täysin ymmärtämään, ja jotkut asiat hänen päänsä sisästä pitää kaivaa ulos sorkkaraudalla. Toisaalta, olen itse aivan samanlainen, minulla on paljon merkittäviäkin ajatuksia jotka jäävät minuun. Ihmiset jotka osaavat minua lukea, ymmärtävät niitä vaikken sanoisikaan niitä ääneen. Sama pätee miehen kanssa, joka päivä hänestä oppii lisää. Hän on mies joka on täynnä yllätyksiä ja täysin spontaani, mutta ei arvaamaton. Elämä hänen kanssaan on normaalioloissa leppoisaa, mutta ei missään nimessä tylsää.

Mies joka saa rauhallisella olemuksellaan minunkin myrskyni laantumaan. Mies joka osaa pyytää anteeksi ja hänestä näkee että hän tarkoittaa sitä. Mies joka on valmis antamaan paljon - hän jäi Suomeen takiani vaikka oli jo aikaa sitten päättänyt lähteä takaisin kotimaahansa. Mies joka on ollut tukipilari sairauteni kanssa, kirjaimellisesti auttanut ylös jos olen kaatunut, hieronut niskoja, sääriä ja silittänyt hiuksia kun olen huonovointisena maannut vessan lattialla itkien että en jaksa tätä enää. Mies joka tuo sipsejä ja Jaffaa kun olen kipeä, soittaa Koraania kun kärsin.

Vaikka nuo ajat ovat, Luojan kiitos, ohi, minulla on mies jonka tiedän rakastavan. Mies olettaa, että koska hän on kerran 3 vuotta sitten ilmaissut tekstiviestillä rakastavansa ja haluavansa elää kanssani, ilmoitus on riittävä jos tilanne muuttuu. Minun pyynnöstäni olemme kuitenkin opetelleet supisemaan ne kolme pientä sanaa aina iltaisin. Niihin on hyvä nukahtaa. Mies ei aina ymmärrä tarvettani kuulla rohkaisevia sanoja aina silloin tällöin, hän osoittaa sen mieluummin teoillaan ja katseillaan. Mies joka lahjoi minut mutakakulla etten hössöttäisi vuosipäiväämme. Mies joka on täynnä rakkautta. Anteeksi, minun oli pakko kirjoittaa tämä, en muuten saa sitä koskaan sanotuksi.

Kolme vuotta takana, toivottavasti edessä vielä kymmeniä vuosia. Maailman parhaalle miehelle. Rakastan sua. ♥

Väkisinpositiivinen

Vihdoin hetki aikaa kunnolla istua ja pysähtyä. Autokoulun teoriatunnit on käyty, vanha asunto tyhjennetty. Huonekalut ja miehen tavarat uudella asunnolla (joka lopulta löytyi), omani täällä (äitini luona). Yksi iso kassi vaatteita, pari pahvilaatikkoa, reppu huoneeni nurkassa ja kissa. Siinä se, maallinen omaisuuteni kutakuinkin kaikkineen.

Jotenkin olen taas vetäytynyt kuoreeni ja imeytynyt itsesääliin. Kaikki on taas niin maanperusteellisen huonosti eikä mikään ota onnistuakseen. Ahdistaa ja inhoan ihmisiä. Ihan kuin ennen vanhaan. Pizzaa, suklaata ja yöllistä dataamista kissa seuranani - nyt ei jaksaisi mikään muu kiinnostaa. Kun ei tarvitsisi puhua tai nähdä ihmisiä. Misantrooppinen ja introvertti puoleni on taas vallassa. Ei kai aina tarvitse jaksaa rakastaa edes rakkaita ihmisiä, kai välillä saa pitää taukoa heistäkin?

Elämä on vaan taas täynnä vaikeita ihmissuhteita. On ihmisiä joista välitän mutta jotka eivät välitä minusta, ja ihmisiä jotka tuntuvat välittävän minusta mutten liiemmin välitä heistä. Ihmisiä joiden kanssa en vain jaksa enää yrittää tulla toimeen, ja ihmisiä joiden kanssa annan kaikkeni että tulisin mutta se ei vain toimi. Ihmisiä jotka yrittävät tulla kanssani toimeen ja ihmisiä jotka eivät. Ihmisiä jotka sanovat välittävänsä mutta teot puhuvat toista, ja ihmisiä jotka eivät puhu mutta tekevät asioita eteeni, ja ihan liian harvoin heille osoitan kiitollisuutta siitä hyvästä. Ihmisiä jotka ovat rakkaita mutta muuttuvat aina joskus tuntemattomiksi muukalaisiksi. Ihmisiä joita en tunne mutta jotka vaikuttavat kuin olisin tuntenut heidät aina ja he pystyvät jatkamaan lauseita ja minä heidän. Ihmisiä jotka satuttavat ja niitä jotka eivät satuta. Ihmisiä jotka ovat sen arvoisia, ja ihmisiä jotka eivät ole. Sitten kun vielä tietäisi kuka on kukakin.

Näihin mälsiin fiiliksiin, päätin tehdä listan positiivisista asioista. Tämä kuuluu siihen Suureen Elämänhallintaprojektiin jonka tarkoituksena on päästä tästä älyttömästä ja jatkuvasta ruikutuksesta eroon. Yritän asian eteen kovasti, mutta ehkä teen sen väärällä tavalla. En niinkään keksi positiivista negatiivisista asioista, vaan ennemminkin eliminoin negatiiviset asiat elämästäni aina pikkuasioista ihmisiin, jotka saavat olon huonommaksi. Toisaalta kyllähän silläkin elämää positiivisemmaksi saa ja mitähän tekee ihmisillä jotka tekevät elämästä vain raskaampaa? Mutta sitten taas toisaalta, se on tuskin elämänhallinnan tarkoitus ja elämässä joutuu kuitenkin kohtaamaan negatiivisia asioita, niitä ei pysty kokonaan deletoimaan elämästään. Oli miten oli, väen vängällä keksin nyt ne positiivit, en nyt kirjoita asioita jotka ovat minulle täällä ensimmäisessä maailmassa ikäni olleet itsestäänselvyyksiä.

- hyvä vointi
- lenkkeily aurinkoisessa säässä
- juokseminen ja sen jälkeinen hyvä tunne (pitkästä aikaa)
 - kevään ensimmäiset kukkaset
- Salesta löytyvät kotimaiset herkulliset luomukurkut
 - Into The Sea: Made Of Stardust
- Hollow Coves: The Woods
 - Arrange: Staring at the Ceiling
- The Runaway Club: We're gonna be alright
- Tristam: My Friend
- sekopäisen kisun hulluttelut
- unissaan tuhiseva paksu kissa
- se, kun saa suunnitella uuden asunnon sisustusta
- kaikki kolme vappumunkkia joihin sorruin, nähtävillä tätä nykyä takamuksessa
- rantakaupunkiin muutto tekee hyvää poskionteloille
- pari uutta nettituttavuutta joiden kanssa "klikkaa"
- muutaman värjäyskerran jälkeen sopivaksi todettu hiusväri

Vaikuttaako väkisin väännetyltä? No, sitähän se olikin totta puhuakseni. Mutta jos ei muuta niin hyvä yritys ainakin, right?