Keskiaikaiset markkinat

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kuvavyöryvaroitus! Vietin antoisan päivän keskiaikaisilla markkinoilla ja turnajaisissa ja kuten varmaan huomaatte, niin innostuin "vähän" riehumaan kameran kanssa. Tässä postauksessa siis markkinatunnelmia, ja seuraavassa turnajaiskuvia iA. Ja kuten huomaatte, ei, en ole oppinut vieläkään kuvien karsimisen jaloa taitoa vaan kaikki kivat ja suhteellisen onnistuneet kuvat on pakko tunkea postaukseen. Viimeisissä kuvissa näkyy historiallinen herkku, tikkuomena joita olisin voinut syödä enemmänkin. Onneksi niitä ei myydä toreilla ihan joka päivä. Myynnissä olisi ollut myös kauniita käsitöitä, rohtoja, ja kaikenlaisia kauniita esineitä. Käteistä ei ollut tarttunut paljon mukaan joten varsinainen ostosten tekeminen jäi sikseen. Takkuihin kiinnitettävän helmen kuitenkin ostin muistoksiesineeksi. Kaiken kaikkiaan onnistunut retki, rakastan kaikenlaisten markkinoiden lämminhenkistä ja leppoisaa tunnelmaa, kädentaitoja, hyvän ruoan tuoksua ja mukulakivistä toria etenkin jos ne on toteutettu perinteiseen tyyliin ja kaunis kesäpäivä kruunasi kaiken. Toivottavasti edes osa tunnelmista välittyy kuvista myös teille!

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 27 26 28 29

Onnea on kesä ja tuuli kasvoillasi

lauantai 27. kesäkuuta 2015

5 4 2 3 1

Niin kääntyy pian kesäkuu jo loppuaan kohden, eikä ole tullut tehtyä vielä mitään kesäistä, paitsi syötyä rasiallisen suomalaisia mansikoita. En ole ehtinyt parvekkeelle lukemaan, en toreille kojuja katselemaan, en edes ostamaan aurinkolaseja. Miksei talvi voi mennä yhtä nopeasti??

Täällä minä, asun ihanassa kodissa mukavien naapurien keskellä. Täällä sanotaan hei rappukäytävässä ja puhutaan säästä. Jopa small talkia inhoavalle introvertille tämä tunnelma on ihan kiva tai toisin sanottuna ei se ole niin paha, mitään suurempaa ahdistusta ei ole tullut siitä että naapureille saa täällä moikata mulkoilun sijaan. Se lieventää ehkä hieman yksinäisyyden tunnetta, joka tulee siitä kun ei mulla oikein ole täällä paljoa mitään, ei montaa ystävää, ei tuttuja paikkoja. Mutta talli sentään on, jossa käyn hevostelemassa. Viime viikonloppuna sain tarpeekseni hevosettomasta elämästä ja koin jonkun ihmeellisen "elämä on nyt"- kokemuksen ja hommasin itselleni heppailupaikan. Tarkoituksena olisi joka viikko käydä, jos planeetat ovat linjallaan ja vointi sen mukainen.

Paljon taateleita syödessä ruokahalu kasvaa ja pahoinvointi lievenee, minkä vuoksi olen saanut alas kunnon ruokaa ilman suurempia ponnisteluja ja jopa aamuisin. Jalkasärkyä ja muljuvaa nilkkaa lukuunottamatta olen jaksanut ihan hyvin, lukuunottaatta matalapaineisia päiviä jolloin olo on ollut lähinnä sitä luokkaa että olen kuollut, maatunut, noussut haudasta, jäänyt rekan alle ja nukkunut sata vuotta. Vaikka olen vain madellut tietokonepöydän ääreen murojen ja mehulasin kanssa katsomaan videoblogeja ja mennyt illalla neljäksi vaivaiseksi tunniksi töihin. Ei kuulosta ylivoimaiselta vaikka sitä se oli.

Kävin Suomenlinnassa tapaamassa ystäviä ja haistelemassa merituulta. Miehen kanssa menimme ihanan kurdiperheen luo teelle spontaanisti keskellä yötä, toisin sanoen meidät raahattiin sinne puoliväkisin. Ajelin pari tuntia katsomaan Möhköfanttia varsoineen ja sain siitä pitkäksi aikaa hyvän mielen. Törsäilin ystävän kanssa Ikeassa - siitä en saanut hyvää mieltä mutta melkein kaiken tarvittavan uuteen asuntoon. Miehen kaverit tulivat meille syömään iftaria ja leikkimään kissan kanssa. Maisa sai tempuillaan kaikki nauramaan. Ostin aika spontaanisti hetken mielijohteesta pienen mummopyörän kun halvalla sain, se vaatii vielä vähän tuunausta mutta onneksi miehen kaveri on automaalari. Juttelin miehen imaamiveljen ja hänen perheensä kanssa Skypessä. Tai no jos salamien sanomista ja hymyilyä halutaan jutteluksi sanoa. Keskustelusta jäi kuitenkin valtavan mukava fiilis ja heti tuntui, että olen osa perhettä. Suurta sellaista.

Tänään söin raparperikiisseliä, silittelin unista kissaa, seikkailin internetissä löytäen kaikkea kivaa ja yritin nauttia pienistä asioista. Pian on taas talvi.

Mörkönä on hyvä olla

lauantai 20. kesäkuuta 2015

kollaasi1 kollaasi2 Kollaasi3
Kuvat: weheartit.com

Yllä olevissa kuvissa näet osan minua, islamin. Olen ollut muslimi vasta muutaman vuoden, mutta nyt elämä ennen islamia vaikuttaa vieraalta. Kuinka hukassa olinkaan.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen alunperin, olin aivan uusi muslimi ja ihan kuutamolla kaikesta. Mutta tarkoituksenani oli alunperinikin näyttää, että olen edelleenkin tavallinen ihminen ja esitellä arkielämääni nimenomaan muslimina. Sittemmin aiheet ovat lipsuneet sairastumisen ja kissan ottamisen myötä myös islamin ulkopuolelle, mutta koen sen vain hyvänlaatuiseksi muutokseksi, blogi on kasvanut mukanani. Toivoisin vain, että islam aihepiirinä pysyisi edelleen mukana, kuten elämässänikin.

Ramadan on alkanut. Kuten aikaisempina vuosina, tarkoituksena olisi lukea Koraani läpi kertaalleen, rukoilla rästiin jääneet rukoukset pois, tehdä dhikriä (eräänlaista islamilaista meditointia) ja yrittää taasen paastota. Verensokerin heittelyiden ja seinäkellon lailla sekaisin olevan suolatasapainon vuoksi paastoaminen on itselleni mahdotonta mutta ei kai siinä mitään häviä jos taas yrittää joku päivä. Verensokeriongelmista olen kärsinyt koko ikäni ja sopiva ruokaväli on ollut 4 tai 5 tuntia, riippuen vähän ruuasta jota syön. Huono olo tulee jo kuudesta tunnista ilman ruokaa, kahdeksassa on jo kiire saada ruokaa ja kymmenessä olen jo sängynpohjalla vapisemassa. Aamulla ensimmäisenä on nostettava verensokeria jollain vaikka kuinka olisi huono olo, ettei tule vielä huonompi. Joka tapauksessa, Ramadanilla ei ole tarkoitus kiduttaa itseään, vaan suurin osa oppineista on sitä mieltä että jos Ramadanin aikana ei pysty elämään täysin normaalia elämää, kuten käymään töissä, ei tulisi paastota. Muslimille on ylpeys olla ahkera ja työteliäs ja Ramadan nimenomaan hyvän työn kuukausi, laiskottelu paaston verukkeella ei kuulu uskontoomme.

Helppoa islamista kirjoittaminen ei kuitenkaan ole. Sen lisäksi, että pelkästään islamista neutraalisti puhuminen aiheuttaa tietynlaisissa ihmisissä voimakkaita negatiivisia reaktioita, niin myös eri koulukuntia seuraavat muslimit saattavat kommentoida jos heidän seuraamansa oppineet näkevät asian eri tavoin. Islam-aiheiset tekstit vievät myös aikaa sillä haluan muotoilla tekstin mahdollisimman ymmärrettävästi ei-muslimeille, mutta ei liian yksinkertaisesti muslimeillekaan. Osa blogiani seuraavista on kuitenkin muslimeja joten olisi tylyä tehtailla vain perustietoa etsimättä minkäänlaista lähdettä Koraanista tai sunnasta. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, joten olen kallistunut siihen, että kirjoitan mieluummin hyvin perusteltuja tekstejä, olivat sitten ei-muslimit niistä ihan kartalla tai eivät. Asioita saa kuitenkin kysyä.

Blogimaailmaan bloggaajana astuessani tavoitteenani oli myös kumota ennakkoluuloja ja oikoa väärinkäsityksiä islamista, muslimeista sekä Koraanista. En tiedä olenko lainkaan onnistunut siinä, mutta lupaan yrittää taas. Josko tällä kertaa saisin hyvän postaustahdin ja -tyylin aiheeseen islam ja löytäisin jonkun sopivan hetken ja mielentilan jossa sitä kirjoitan.

Ramadanin aikaan sitä tulee ajatelleeksi muslimiuden ihan eri tavalla, siitä osaa olla oikeasti kiitollinen. Alkuun se, mitä islamista tiesi oli sekavaa ja ristiriitaista, ja loppu pimennossa. Pian 3 vuotta muslimina olleena alkaa vihdoin näkemään asiat uusin silmin. Olen saanut tasaisen hengellisen elämän, jossa usko on kulmakivenä siellä, jossa ennen islamia ei ollut kulmakiveä lainkaan. Lainopilliset asiat tuntuvat kaikki järkeviltä, Koraani avautuu lukiessa ja mielenkiinto islamia kasvaessa vain lisääntyy. Hamstraan kirjoja, videoita, tekstejä, tiedostoja, ajatuksia siihen liittyen.

Tämän matkan aikana olen kasvanut huimasti ihmisenä, oppinut olemaan kiitollinen pienistä asioista ja antamaan armoa muille sekä itselleni. Internetin kautta olen löytänyt paljon ihania muslimiystäviä ja olen vihdoin saanut kerrottua muslimiudestani kaikille ei-muslimiystävilleni ja perheelleni - toiset ottivat sen paremmin ja toiset taas huonommin. Päivittäiset rituaalirukoukset tulivat mukaan 1,5 vuotta sitten ja osittainen hijab vasta viimeaikoina. Osittaisella tarkoitan tässä kontekstissa siis sitä, että vasta harjoittelen sen käyttöä, puen toisinaan, toisinaan en ja toisinaan puen puolittain eli esimerkiksi turbaanin. Se ei ole kunnollista hijabin pitämistä mutta parempi kuin ei mitään. Ainakin se on alku. En ole tämän asian kanssa pitänyt kiirettä enkä painostanut itseäni koska kukaan ei ole siihen minua muutenkaan painostanut, olen ollut varma että se aika tulee vielä, jolloin huivin käyttö tulee luonnostaan ja tuntuu hyvältä. Nyt se aika alkaa olla käsillä.

 Vaikka viime vuodet ovat olleet henkisesti haastavia näin muuten omassa elämässäni, niin niistä on selvitty ihan kunnialla. Vaikka joskus onkin ollut ihan toivoton olo niin asioiden kanssa olen oppinut elämään. Sairastumiseni on ollut kova pala ja olen menettänyt sille melkein kaiken, mutta usko on ollut tukena ja turvana elämän kivikkoisilla poluilla. Olen selvinnyt, vaikka unelmani on revitty alas ja poltettu hopeiseksi tuhkaksi. Selvisin vaikka päädyin aktiivisesta elämästä sängynpohjalle huutamaan tyynyyn ja kylpyhuoneen lattialle kolmelta yöllä oksentamaan ja toivomaan että en olisi olemassa. Elän edelleen ja voin ihan hyvin, sain rakennettua kivitalon tomusta. Kaikki taistelutahtoni menee edelleen arjesta selviytymiseen eikä minulla ole enää elämässä suuria päämääriä, mutta pärjään elämäni kanssa ja vaikken nyt ihan rakastaisi, niin siedän sitä. Tämä kaikkihan on (islamilaisen näkökulman mukaan) vain väliaikaista.

Ettei heittäydyttäisi liian sentimentaaliseksi, niin jatketaan aiheesta. Vaikeinta islamiin palaamisessa on ehkä ollut suomalaisen, islamilaisen ja oman identiteettini yhdistäminen. Pelkästään sanassa suomalainen muslimi on ollut itselläni ajateltavaa, saati sitten kun siihen lisätään vielä oma identiteettini; ekoluomuituhippiys, ja ronskin hevostytön identiteetti. Ja saati sitten muille. Vielä vähän aikaa sitten sain kuulla äidiltäni kuinka olen suomalainen enkä islamilainen, mikä oli kieltämättä hämmentävää. Vaaleaihoisena, vihreäsilmäisenä ja maantienharmailla hiuksilla ja kantasuomalaisen aksentilla kukaan ei välttämättä ensimmäisenä miellä minua muslimiksi ellei sitä pukeutumisesta hoksaa. Mutta mikä etuoikeus arabikansoilla olisi islamiin, kun Koraani niin selkeästi ilmoittaa, että islamin ovet ovat auki kaikille kansakunnille, kulttuureille, kaiken värisille ja näköisille ihmisille ja vain hurskaus ja hyvät teot ovat ne asiat, jotka Jumalan silmissä tekevät toisesta paremman kuin toisesta? Jos minä tunnen jonkun asian totuudeksi ja hyväksi syvällä sisimmässäni, kenellä on oikeus se tuomita, kun se huonoina päivinä on ainoa syy miksi en anna periksi?

Yöttömänä yönä ei ole mitään hienompaa kuin painaa pää rukousmatolle ja rukoilla sydämensä pohjasta kunnes kyyneleet valuvat silmistä. Alhamdulillah, kiitos Jumalalle että saan elää muslimina ja siunattua Ramadania tai yötöntä yötä, kumpaa sitten vietätkään. Rauhaa.

Mielenkiintoinen lääkärireissu

maanantai 1. kesäkuuta 2015

...ja vähemmän mielenkiintoinen otsikko mutta menkööt nyt. Joka tapauksessa, vietin 2 tuntia erittäin hyvällä lääkärillä. Ensimmäiset puoli tuntia hän kuulusteli oireitani ja lopun aikaa väänsi, käänsi, kiskoi, työnsi, veti, tökki, venytti ja paineli. Ja koko aikana eniten sattui ehkä se kun lekuri raapi jalkapohjaani hammastikulla testatakseen tunnon joten suhteellisen kivuton käynti. Ja erittäin hyödyllinen, ymmärrän tätä eriskummallista kroppaani taas vähän paremmin.

Mitään varsinaista ihmettä siellä ei tapahtunut mutta tämä fysiatri oli sitä mieltä, tai pikemminkin sanoi ääneen sen mitä moni muu ei ole sanonut, että niveleni eivät ole lähelläkään normaalia ja että Ehlers-Danlosin oireyhtymän mahdollisuus on olemassa joten asiaa tutkitaan perinnöllisyyden poliklinikalla. EDS on siis käytännössä samalla lailla kuin HMS ja fibromyalgia oireileva harvinainen kromosomivauriosta johtuva sairaus. Yliliikkuvuuteni ja ihoni puolesta on siis tämän lääkärin mukaan hyvin mahdollista, että sairastan EDS:ää. Eihän se mitään näin käytännössä muuttaisi, mutta Kelan kanssa jokainen kunnollinen lääkärinlausunto on kotiinpäin ja kun epätoivoisesti elättelen vielä unelmia kuntoutustuestakin näillä leikkauksilla niin aina parempi vain.

Kompakti versio siitä havaintoja tämä lääkäri sitten teki.
x Minulla on yliliikkuvuusoireyhtymä ja kroppani on kaukana normaalista (enhän mä olekaan sitä kuin 14-vuotiaasta asti lääkäreille hokenut ja nyt ne sitten on sen ymmärtänyt). Kaikki niveleni ovat yliliikkuvia enemmän tai vähemmän, paitsi selkänikamat ja vasemman käden pikkusormi. Muut sormeni, varpaani, lonkkani, jalkateräni jne. pyörivät kutakuinkin joka ilmansuuntaan eikä tunnu sitten missään. Vaikka sehän ei mikään uusi tieto ollut, onhan näiden kanssa jo tässä tullut elettyä.
x Kävellessä jalkani pyörivät ja taipuvat minne sattuu, en ole oikeasti tullut edes huomanneeksi.
x Jalkapohjani ovat aivan liian pehmeää materiaalia, sekä iho että se pehmustemikälie siellä alla. Mistä (ja edellisestä kohdasta) johtuen kantapääni ja akillesjänteeni kipuilevat liikkuessa, minulla ei siis olekaan plantaarifaskiittityyppistä kipua kuten olen viime marraskuusta saakka luullut. Jalkojani ei siis ole luotu kävelemiseen vaan ilmeisesti vain silmänlumeeksi.
x Oikean puolen lihaksistossa on jotain vikaa, sillä se ei ota käskyjä vastaan normaalisti. Tiesin kyllä että olen vino ja vänkkyrä kuin skolioosiselkä, mutta että ihan aikuisten oikeasti se johtuu siitä että oikean puolen lihaksisto joko a) ei toimi kunnolla tai b) ei toimi yhdessä vuorovaikutuksessa. Nyt kun tiedostan asian, olen tajunnut että parhaiten sen huomaa jos jännitän rintalihaksia. Vasemmalla puolella se onnistuu ongelmitta, oikealla puolella koko kroppa tekee töitä että saa yhden lihaksen aktivoitumaan, käsi nykii, vatsalihakset jännittyvät eikä se rintalihas vieläkään. Tämän lääkäri huomasi kokeillessaan olkapäiden yliliikkuvuutta; vasen on yliliikkuvampi mutta oikeassa ne lihakset eivät toimi normaalisti.
x Fibropisteet kokeiltiin eli mikäli minulla ei ole Ehlers-Danlosia (joka voi myös aristaa fibropisteissä), niin ainakin fibromyalgiasta on nyt toisenkin lääkärin mielipide.
x Ihooni jää tavallista helpommin jälkiä ja aistillisesti olen yliherkkä.
x Fysioterapiaa. En tiedä vielä kuinka paljon mutta ongelmathan on suhteellisen laajoja eikä koko oikean puolen kroppaa kerralla saada toimimaan, luulisi että jonkun verran.

Jotenkin mua ahdistaa ja harmittaa tää ettei näihin aiemmin puututtu aiemmin. En siis minä eikä kukaan muu. Oon vuosikausia soimannut itseäni kun oon niin kömpelö, epäurheilullinen ja huonolla motoriikalla varustettu ja sille on tosiaan ihan looginen selitys. Asiat voisivat olla toisin jos olisin pitänyt itsestäni silloin parempaa huolta. Mutta jossittelu ei nyt auta mitään kun vahinko on jo tapahtunut. Ellen sitten ole synnynnäisesti jotenkin alikehittynyt oikealta puolelta, teen nimittäin edelleen paljon asioita vasemmalla ja vasemmalta ja aloitin aikanaan pikkumuksuna piirtämään vasemmalla kädellä mutta neuvolassa käskettiin kääntää oikeakätiseksi, silloin kun poltettiin vielä ilmeisesti vasenkätisiä roviolla sillä vasenkätisethän nyt tunnetusti ovat kirottuja. No vitsi vitsi. Joka tapauksessa, spekulointi ja murehtiminen taitaa tässä vaiheessa olla suhteellisen turhaa.

Näillä mennään mitä on annettu, ei se auta muu. Ei kai se maailma tähänkään kaadu, pahin on kuitenkin ohi. Kutakuinkin 2 vuotta sängyn pohjalla, sen jälkeen puoli vuotta tällaisena puolikuntoisena. Elämä on silti kaunista.

20150517_172150 20150517_172142
 
FREE BLOGGER TEMPLATE BY DESIGNER BLOGS