Mun mies

Joskus multa puolitutut ihmiset kysyy, että millainen on mun mies. Se on vielä todennäköisempää, jos kerron että hän on kurdi. Kolmen vuoden kokemuksella voin kertoa, että ei se ulkomaalaisen kanssa oleminen ole mitään ihmeellisen erilaista, ainakaan omasta mielestäni. Normaalit asiat mitä muutenkin käydään parisuhteessa läpi, käydään myös ulkkiksen kanssa. Vähän siellä tulee ekstraa kulttuurierojen kanssa, mutta ei mitään ihmeempää jos molemmat ovat sopeutuvaista sorttia.

Mitä tähän kysymykseen oletetaan sitten vastaavan? Mitä minun pitäisi kertoa? 24v mies. Aivan normaali sellainen. Mutta minä rakastan häntä.

Mies joka heittää sukkansa eteisen lattialle kun tulee kotiin, jättää karvoja lavuaariin ajettuaan partansa, mies joka ei aina muista pestä vihanneksia kun tekee ruokaa, hän on siis mies joka tekee ruokaa ja vielä ihan oma-aloitteisesti, mielellään ja hyvää sellaista. Mies joka ottaa minut syliin katsomaan jalkapalloa ja minä huudan "goooooooal" ihan vain kannatuksen vuoksi ja koska se kuulostaa hauskalta. Mies joka sanoo, että tulisin halvemmaksi kuolleena, hän toisi vain joka päivä kukkia haudalleni. Mies joka tietysti vain vitsailee.

Mies joka ei pahemmin puhu, mutta pussaa kyllä. Vähäsanainen ja vaatimaton mies, mutta joka osaa olla herttaisin kun sille päälle sattuu. Mies joka on äärimmäisen kiltti ja kärsivällinen ihminen. Mies joka ei koskaan nuukaile rahan kanssa ja ostaa mieluummin laatua kalliimmalla hinnalla. Mies joka maksaa aina jos menemme yhdessä ulos. Rehti ja kunnollinen mies. Mies joka pitää huolta itsestään ja ulkonäöstään, mutta ei liikaa vaan ulkoasu on aina rennosti huoliteltu. Mies jota ei tarvitse koskaan ihmisten ilmoilla hävetä. Mies joka haluaa aina uskoa hyvää ihmisistä. Mies joka yrittää auttaa sekä lähipiiriään että toisella puolella maailmaa asuvia tarvitsevia. Mies jonka kanssa saa olla oma itsensä.

Mies joka harjoittaa uskontoa, mies joka on harras muslimi ja hyvä niin. Periaatteen mies, itsepäinen mies joka ei hievahdakaan vastakkaiseen suuntaan jos päättää jotain. Mies joka tulee kanssani seisoskelemaan parvekkeelle rööki huulessa ja katselemaan tähtitaivasta (minun mielestäni siinä on jotain arkisen romanttista). Mies joka tietää etten pidä tupakoinnista ja onkin jo vähentänyt polttamista paljon. Mies jonka kanssa saatamme istua parvekkeella vierekkäin lukemassa kirjojamme kunnes ilta viilenee ja aurinko laskee mailleen. Mies joka joskus vetäytyy kuoreensa ja katoaa minulta kuin vesi kämmeneltä, mutta mies joka palaa aina takaisin. En ole vielä selvittänyt missä hän käy silloin, mutta ehkä se on yksi niitä suuria mysteerejä hänessä. Ehkä se on niitä asioita, joista hän saa elinvoimansa.

Mies on mielenkiintoinen ihminen, hieman salamyhkäinen. Häntä ei ehkä koskaan opi koskaan täysin ymmärtämään, ja jotkut asiat hänen päänsä sisästä pitää kaivaa ulos sorkkaraudalla. Toisaalta, olen itse aivan samanlainen, minulla on paljon merkittäviäkin ajatuksia jotka jäävät minuun. Ihmiset jotka osaavat minua lukea, ymmärtävät niitä vaikken sanoisikaan niitä ääneen. Sama pätee miehen kanssa, joka päivä hänestä oppii lisää. Hän on mies joka on täynnä yllätyksiä ja täysin spontaani, mutta ei arvaamaton. Elämä hänen kanssaan on normaalioloissa leppoisaa, mutta ei missään nimessä tylsää.

Mies joka saa rauhallisella olemuksellaan minunkin myrskyni laantumaan. Mies joka osaa pyytää anteeksi ja hänestä näkee että hän tarkoittaa sitä. Mies joka on valmis antamaan paljon - hän jäi Suomeen takiani vaikka oli jo aikaa sitten päättänyt lähteä takaisin kotimaahansa. Mies joka on ollut tukipilari sairauteni kanssa, kirjaimellisesti auttanut ylös jos olen kaatunut, hieronut niskoja, sääriä ja silittänyt hiuksia kun olen huonovointisena maannut vessan lattialla itkien että en jaksa tätä enää. Mies joka tuo sipsejä ja Jaffaa kun olen kipeä, soittaa Koraania kun kärsin.

Vaikka nuo ajat ovat, Luojan kiitos, ohi, minulla on mies jonka tiedän rakastavan. Mies olettaa, että koska hän on kerran 3 vuotta sitten ilmaissut tekstiviestillä rakastavansa ja haluavansa elää kanssani, ilmoitus on riittävä jos tilanne muuttuu. Minun pyynnöstäni olemme kuitenkin opetelleet supisemaan ne kolme pientä sanaa aina iltaisin. Niihin on hyvä nukahtaa. Mies ei aina ymmärrä tarvettani kuulla rohkaisevia sanoja aina silloin tällöin, hän osoittaa sen mieluummin teoillaan ja katseillaan. Mies joka lahjoi minut mutakakulla etten hössöttäisi vuosipäiväämme. Mies joka on täynnä rakkautta. Anteeksi, minun oli pakko kirjoittaa tämä, en muuten saa sitä koskaan sanotuksi.

Kolme vuotta takana, toivottavasti edessä vielä kymmeniä vuosia. Maailman parhaalle miehelle. Rakastan sua. ♥