Aivan tavallinen kissa

 

Oletko koskaan pelastanut eläintä huonosta paikasta ja katsonut sen askel askeleelta toipuvan, virkistyvän ja saavan lihaa luiden päälle? Mä olen. Maisa tuli meille jäädäkseen juuri viime joulun alla, maukui 2 vuorokautta putkeen juuri meidän ovellamme. Kissa vietti lakisääteisen ajan eläinsuojassa, jonka jälkeen se oli virallisesti minun.

Tullessaan meille Maisa oli laiha, kylmissään, arka ja korvat mustanaan korvasyyhypunkkeja.  Se hyrräsi kainalossani ensimmäisen yön niin tyytyväisenä, että hetken mielijohteesta päätin että siitä tulee mun kissa. Ja niin siitä tuli. Maisa leikattiin, madotettiin, korvasyyhypunkit hoidettiin ja nyt se on elämänsä kunnossa. Arkuuden ja nöyryyden alta alkoi paljastua seurallinen, älykäs, leikkisä, itseään kunnioittava, ja kuten monista kuvista näkyy, päättäväinen lady. Maisa toi elämää hiljaiseen kotiimme. 

Iltaisin sillä on tapana sinkoilla sänkymme pohjassa pää alaspäin. Lattialle jääneet sukkamme löytyvät nykyisin hiekkalaatikosta kakkakeon päältä. Hiekkaa se tuo varpaissaan ympäri kämppää. Ruokakaan ei pysy kupissa vaan se pitää murustaa pitkin keittiön lattiaa, karvoja löytyy joka vaatteesta. Mitään - etenkään maitoa, juustoa, jugurttia tai jäätelöä mutta myös muita ollaan uteliaita maistamaan - et saa syödä rauhassa ilman pöydällä istuskelevaa napittavaa silmäparia, joka saattaa pestä varpaanvälejään naamasi edessä kun yrität syödä. Tämä joku on omasta mielestään täysi kymppi, ja se sukii itseään usein tyytyväisenä peilin edessä, hei hyvännäköinen. Toisinaan taas oma peilikuva säikäyttää niin perinpohjaisesti että pitää laittaa häntä pörhölle ja sinkoilla minne sattuu, vaikka sitten niin että mamman jalkapöydälle tulee kivat ruopaisujäljet. Minne ikinä istutkaan, vaikka vessaan, saat seuraksesi tuhisevan löllerön, ei hetken rauhaa. Jos katsot jalkapalloa, joku tulee tv:n eteen ja koittaa napata ne pallon perässä juoksentelevat hölmöt pikku-ukot. Jos päätät mennä nukkumaan, huomaatkin, että joku onkin jo vienyt paikkasi, ja käperryt nöyrästi jalkopäähän. Kun tulet kotiin, joku kurkkii aina postiluukussa ja kurnuttaa kun näkee sinut ja ilmoittaa, että on ruoka-aika sillä kuppi on tyhjä. Jos nouset sohvalta ja lähdet kävelemään keittiötä kohden, joku sinkoaa jalkojesi edestä niin että melkein kamppaa sinut. Ihan vain siksi, ettei päiväsi olisi liian helppo kamalan maanantain ja päänsäryn kanssa, hän on päättänyt yrjötä sänkysi jokaisen osasen niin että sen sijaan, että saisit istahtaa hyvän tv-sarjan ääreen, joudut pyykkäämään. Vaikka mitä tekisit sen pienen tiikerin eteen, tuntuu jatkuvasti että se katsoo sinua nenänvarttaan pitkin.
Silti en tekisi toisin.

Maisa on ensimmäinen kissani, ensimmäinen rescue-eläimeni ja ensimmäinen omaan kotiin hankittu lemmikki, joten sallittehan pienen fiilistelyn?! Kuvat olisi ollut hyvä laittaa kronologisessa järjestyksessä, mutta ne nyt ovat sikin sokin sekaisin. Olkoon.