Myötätuulessa

 1. Fiksun näköinen kissa, eikö? 2. Ymmärtää munienkin päälle. 3. Shish-kebabia pikana Helsingistä - sorruin. 4. Rakas koirani. 

Olisi joskus kiva sanoa, että minulla menee oikeasti hyvin. Kiroan sitä, että aina kun ystäväni kysyvät kuulumisiani, en voi vastata että minulla menee hyvin, sillä se olisi suoraa valehtelua. Joudun vain suoraan kertomaan raadollisen totuuden ja vetämään heidät maanpinnalle. Mä vihaan sitä. Vielä kiusallisempaa se on, jos he ovat juuri kertoneet jotain hyviä uutisia. Totta puhuen, sanon joskus "ihan hyvää", eikä se nyt niin kaukana todellisuudestakaan aina ole, joskus menee oikeasti ihan hyvin, mutta joskus sanon sen vain, koska en halua masentaa heitä tai saada heidät tuntemaan sitä samaa tunnetta, kuin minä tunnen. Että olen ankkuri ja vedän ihmiset mukanani syvyyksiin. Kertomalla epäonnistuneesta lääkärikäynnistä, sijoiltaanmenneestä olkapäästä, burn outin kokeneesta käpälästä, särkevästä jalasta, uuden lääkkeen sivuvaikutuksista tai siitä, että minulla on hirveä olo ja on pakko päästä vessaan sillä yrjänä lentää pian. Kukaan ei halua kuulla semmoista. Ei itsensä eikä ystävänsä takia.

Kaaduin ja persmus otti vastaan. Tuloksena kahdesta kohtaa kipeä selkä ja aivotärähdys.
Pesin kissan Hexocilillä. Tuloksena epämääräistä ja -toivoista rääkymistä, raadeltu minä ja uitettu rotta, jonka ylpeyttä on loukattu, pyyhekäärössä.

Kuitenkin, jos ajattelemme isompaa kuvaa niin elämäni liitelee mukavasti myötätuulessa eteenpäin. Tasaisesti, leppoisasti mutta mukavan vaihtelevasti ja tapahtumarikkaasti. Saan taas joksikin aikaa juuttua rituaalinomaisiin arkirutiineihini, vain huomatakseni että olen niihin kyllästynyt ja että niitä täytyy rikkoa. Mutta nyt on kyllä varsin mukavaa, kun arkirutiinit on olemassa. Se onkin sitten vähän eri asia, että millaiset ne on, eivät tällä hetkellä millään mittapuulla terveelliset ainakaan.

Lyrica on osoittautunut sopivaksi lääkkeeksi. Olen saanut ruoan alas ilman pahoinvointia ja ruokahalua on jopa ollut jonkinverran. Uni on tullut aina hyvin kun on päässyt sänkyyn, mutta ihan koko päivää ei kuitenkaan ole väsyttänytkään kuten normaalisti ja kivut ovat pysyneet kohtalaisina. On myös helpottava tieto että jos eivät pysy, niin voin ottaa Mobicin. Elämä on ollut viime aikoina kutakuinkin siedettävää. Voisin ehkä elääkin tällä tavoin. 

Mutta Eedenissäkin oli petollinen käärme - Lyricassakin on huonot puolensa. Nimittäin semmoinen hoipertaja olen nykyään, että näytän liikkuessani siltä että olen vetänyt jotain muutakin kuin Lyricaa lääkärin määräämän annoksen. Kiemurtelua, tasapainon menetystä, ei ehdi edes huomata kun löydän itseni maasta. Kumartelu on vaikeaa, pää alaspäin en hallitse raajojani sitäkään vähää, ja tavarat ei tahdo enää lainkaan pysyä käsissä. Tämä on kuitenkin vain lähinnä huvittavaa sivuoiretta kun muistaa liikkua varovasti. Ajattelivat ihmiset sitten mitä tahansa.

Mutta ei siis todellakaan ole ollut niin Iso ja Paha kuin mitä mulle ollaan väitetty. Äitini kovasti varoitteli kuulopuheidensa perusteella tästä lääkkeestä. Plus kaikki mitä mediasta ja vertaistukiryhmissä on kuullut, niin ensimmäisen napin otin todella epäluuloisena. Ehkä vielä joku päivä pääsen tästä hysteerisestä lääkepelosta irti. Pelkään siis vain uusia lääkkeitä, kun en tiedä miten ne vaikuttavat. 

Olen taas vakavanlaisessa (Netflixin aiheuttamassa) koukussa sarjaan, sokerikoukussa, koukussa hyviin kirjoihin, ja yritän kovasti olla koukussa edes makuulla tehtäviin lihasliikkeisiin ja motivoida itseni jonkin sortin toimintaan, jolla pääsisi elämässä eteenpäin. Kuten opintoihin. Kova into olisi opiskella esimerkiksi kieliä, biologiaa, historiaa ja psykologiaa. Lukio houkuttaa kovasti.

Mutta eniten olen fiiliksissä siitä, että nyt kun sairauteni on taas hallinnassa, olen oman elämäni herra eikä kukaan kyykytä minua. Henkisesti se on jo pelkästään niin kannustavaa, puhumattakaan siitä, että pääsen pian kuntouttamaan itseäni. Minun ei tarvitse olla enää heikko ja sairas eikä tyytyä kohtalooni sängyn pohjalla, vaan voin kuntoilla, mutta nyt täytyy olla tarkkana sen kanssa etten mene liian lujaa.

Rahapäivänä ajattelin nimittäin ostaa hyvät juoksukengät - joissa en aio pihistellä - lenkkeilyyn ja sauvat sauvakävelyyn ja lähteä seikkailemaan lenkkipolulle. Pala lähes normaalia elämää tähän väliin, uskokaa pois että tuntuu mahtavalta.

"Usko minua, mikään ei ole niin vaarallista kuin sisällä istuminen", sanoi Hemuli.
"Niinkö?" sanoi Muumipeikko.
  "Niin, silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita."