Tämän vuoden piti alkaa hyvin, tämän vuoden piti olla rakkauden, onnellisuuden ja hyvinvoinnin vuosi. Vaan eipä mennyt badkarma-naisella aivan piippuun alkujaankaan.
Pakkasten alkaessa oli tuttuun tapaan vaikea hengittää ulkona jopa huivinkin läpi. Vähän tavallista vaikeampaa, mutta arvelin sen vain johtuvan siitä, kun kovat pakkaset alkoivat yhtäkkiä. Lopulta kuitenkin hengitysvaikeudet jatkuivat vuorokauden ympäri riippumatta siitä, kävikö ulkona. Keuhkoissa tuntui olevan pääni kokoinen kivi, rintaa pisti. Oli todella pelottavaa kun henki ei tahtonut kulkea ja puhuessakin hengästyi niin, että piti muutaman sanan välein hengittää. Etenkin, kun tiesi, että kohtauksen sattuessa olen sitten ambulanssin varassa sillä ei ollut mitään avaavaa lääkettä. Olin kuulemma onnekas, kun ei ehtinyt mitään kunnon kohtausta iskeä päälle.
Oireiden pahentuessa päivystys kutsui. Kahdesti. Nyt on kaksi eri piippua kahdeksi viikoksi, sen jälkeen omalääkärille ottamaan astmakokeet. On edelleen suhteellisen tuskainen ja yskäinen olo, mutta piiput helpottavat oloa. Herään aamulla usein aikaisin, tänään 6:34, ja hetken päästä alkaa ahdistaa henkeä. En tiedä onko sille ihan tieteellinen selitys, vai onko se jotain alitajuista, mutta herään aina ennen kuin henkeä alkaa ahdistaa. Mielenkiintoista joka tapauksessa, että onnistuukin heräämään ennen kuin tilanne on päällä.
Molemmilla päivystyskerroilla lääkäri epäili, että on joko puhjennut astma, tai sitten että on kausittaisia astmaoireita jotka ovat vain pahoja tänä vuonna. Onhan mulla jo tosiaan aiemminkin ollut astmaattisia oireita rasituksessa ja pakkaskeleillä, nyt vain ei enää pärjännyt ilman hoitoa. Omalääkäri ottaa astmakokeet tässä piakkoin, ja sitten selviää tämä asia. Atooppinen iho toki lisää todennäköisyyttä, mutta eipä maalailla piruja seinille.
Siihen saakka, sain käskyn ottaa rauhallisesti. Sydänfilmin ottanut hoitaja sanoi hyväntahtoisesti, että näin nuori voisi viettää vapaapäivänsä paremminkin, kuin päivystyksessä makoillen. Niin kai sen voisi, mutta elämä ei aina ole reilua. Tunnen, kuinka villi sieluni tahtoisi lähteä juoksemaan tuonne tuuleen ja tuiverrukseen, kirmaamaan hankien poikki. Purkasin patoutunutta energiaani imuroimalla vähän turhan...intohimoisesti, ja pamautin suulakkeella suoraan isovarpaaseeni, joka on nyt kauniin sinipunainen. En tiedä, johtuuko se astmapiipuista, mutta olen poikkeuksellisen hyväntuulinen, vaikka hengitys käy voimien päälle, varvasta jomii ikävästi ja rutikuivat kyynärpääni tarttuvat vaatteisiin ja vähän muuallekin. Silti ei ole niin kovin kurja olo.
1. Pieni hoitajani.
Pakkasten alkaessa oli tuttuun tapaan vaikea hengittää ulkona jopa huivinkin läpi. Vähän tavallista vaikeampaa, mutta arvelin sen vain johtuvan siitä, kun kovat pakkaset alkoivat yhtäkkiä. Lopulta kuitenkin hengitysvaikeudet jatkuivat vuorokauden ympäri riippumatta siitä, kävikö ulkona. Keuhkoissa tuntui olevan pääni kokoinen kivi, rintaa pisti. Oli todella pelottavaa kun henki ei tahtonut kulkea ja puhuessakin hengästyi niin, että piti muutaman sanan välein hengittää. Etenkin, kun tiesi, että kohtauksen sattuessa olen sitten ambulanssin varassa sillä ei ollut mitään avaavaa lääkettä. Olin kuulemma onnekas, kun ei ehtinyt mitään kunnon kohtausta iskeä päälle.
Oireiden pahentuessa päivystys kutsui. Kahdesti. Nyt on kaksi eri piippua kahdeksi viikoksi, sen jälkeen omalääkärille ottamaan astmakokeet. On edelleen suhteellisen tuskainen ja yskäinen olo, mutta piiput helpottavat oloa. Herään aamulla usein aikaisin, tänään 6:34, ja hetken päästä alkaa ahdistaa henkeä. En tiedä onko sille ihan tieteellinen selitys, vai onko se jotain alitajuista, mutta herään aina ennen kuin henkeä alkaa ahdistaa. Mielenkiintoista joka tapauksessa, että onnistuukin heräämään ennen kuin tilanne on päällä.
Molemmilla päivystyskerroilla lääkäri epäili, että on joko puhjennut astma, tai sitten että on kausittaisia astmaoireita jotka ovat vain pahoja tänä vuonna. Onhan mulla jo tosiaan aiemminkin ollut astmaattisia oireita rasituksessa ja pakkaskeleillä, nyt vain ei enää pärjännyt ilman hoitoa. Omalääkäri ottaa astmakokeet tässä piakkoin, ja sitten selviää tämä asia. Atooppinen iho toki lisää todennäköisyyttä, mutta eipä maalailla piruja seinille.
Siihen saakka, sain käskyn ottaa rauhallisesti. Sydänfilmin ottanut hoitaja sanoi hyväntahtoisesti, että näin nuori voisi viettää vapaapäivänsä paremminkin, kuin päivystyksessä makoillen. Niin kai sen voisi, mutta elämä ei aina ole reilua. Tunnen, kuinka villi sieluni tahtoisi lähteä juoksemaan tuonne tuuleen ja tuiverrukseen, kirmaamaan hankien poikki. Purkasin patoutunutta energiaani imuroimalla vähän turhan...intohimoisesti, ja pamautin suulakkeella suoraan isovarpaaseeni, joka on nyt kauniin sinipunainen. En tiedä, johtuuko se astmapiipuista, mutta olen poikkeuksellisen hyväntuulinen, vaikka hengitys käy voimien päälle, varvasta jomii ikävästi ja rutikuivat kyynärpääni tarttuvat vaatteisiin ja vähän muuallekin. Silti ei ole niin kovin kurja olo.
1. Pieni hoitajani.
2. No sitä rennosti ottamista.
3. Parhaat ystäväni.
4. Pienen hoitajani suuret elämän kysymykset.
Jälkikirjoitus: Nykyisessä kännykässäni, Samsung A3, on aivan järkyttävän huono kamera. Kaikki kuvat ovat rakeisia. Sillä tulee silti kuvattua enemmän arjessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti