Kahden kulttuurin muutto

  Raportoin keskeltä sekasortoa. Kurdeilla nimittäin on kummallinen käsitys muutosta mitä empiiriseen kokemukseeni tulee. Kolmen vuoden yhdessäolon aikana muuttoa en ole vielä kurdin kanssa kokenut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Spontaani elämäntyyli, check. "Katsotaan", check. Hyppy tuntemattomaan tavaroiden kanssa ilman asuntoa, huh.

Lyhyehköllä varoitusajalla joudumme siis muuttamaan toiseen kaupunkiin miehen työasioiden takia. Kurdimies kun on täynnä yllätyksiä. Hänen oli jo pakko aloittaa työt huhtikuun alusta, joten siellä se nyt asustelee kaverillaan ja painaa duunia, minä sen sijaan sain tehtäväkseni hoitaa vanhan kämpän asiat kuntoon. Joita muuten on suhteellisen paljon, jos meinaan autokouluakin tässä samalla käydä, minunkin työpanostani siellä nimittäin kaivattaisiin kunhan ehdin sinne saakka.

Asiaa tietysti helpottaisi jos olisi uusi asunto jonne muuttaa tavarat. Ja arvatkaapa onko meillä? Ei ole ei, mutta vanha lähtee alta tämän kuun lopussa. Ei pitäisi kerätä pulttia mutta en vain voi sille mitään. Saisin jotenkuten ehkä pidettyä hermoni kasassa tässä jos olisi asunto jonne muuttaa. Okei, onhan tässä vielä melkein kolme viikkoa mutta nopeasti se menee kun suunnitelmat ovat näin auki.

Tavaraa on pakko myydä, antaa ja hävittää, sillä muutamme kaksiostamme todennäköisesti yksiöön (tai no näillä näkymin taivasalus näyttää todennäköisemmältä). Pitää hommata jonkinmoinen kyyti huonekaluille, kun vaan tietäisi minne - anteeksi sanavalintani - hemmettiin ne viedään. Loput tavarat pitää pakata ja pinota odottamaan sitä kyytiä. Ja kämppä taas pitää siivota kunnolla, eikä se onnistu pahvilaatikkovuorien kanssa. Parveke pitää pestä kunnolla juuriharjalla ja mäntysuovalla - kelitkin ovat niin suopeat kylmällä varjoisella betoniparvekkeella polvillaan kökkimiseen kun silmämunatkin jäätyy pelkästä tuulesta paikoilleen.

Olin niin kypsä siinä sekasorrossa keskenäni elämiseen että nappasin kissan kainaloon ja muutin väliaikaisesti evakkoon äitini luo. Tavarat saa helpommin pakatuksi kun ei tarvitse enää asustella siellä vaan käy siellä vain siivoamassa ja pakkaamassa.

Kommuuniasuminen ei tunnu Maisalle olevan sitä mieluisinta laatua. Eikä kyllä minullekaan mutta ehkä piirun verran paremmat olosuhteet kuin muuttolaatikoiden keskellä. Omaa rauhaa - saati hiljaisuutta - täällä ei ole juuri lainkaan, eikä kirjoittaminen pahemmin huvita kun ajatus katkeilee jatkuvasti. Voi olla työn ja tuskan takana vääntää ne neljä kuukausittaista tekstiä. Yritän ajatella positiivisesti, että tämä on vain väliaikainen järjestely ja pian saamme taas oman asunnon jossa saan tilaa omille ajatuksilleni. Jos saamme.

Autokouluunkin tuli ilmoittauduttua. Mies sanoi minulle eräs ilta puhelimessa, että menepäs huomenna ilmoittautumaan autokouluun lääkärin jälkeen ja käski lähettää osamaksulaskun hänelle sitten kun se tulee. Ja sitten minä menin ja ilmoittauduin, ei kai siitä haittaakaan ole. Joskus olen leikitellyt ajatuksesta Vin Dieselin lailla ajelusta, mutta mitään valtavaa innostusta autoiluun ei ole ollut, joukkoliikenteellä olen tähän saakka pärjännyt. Mukavahan se on että pystyy jatkossa hoitamaan kauppaostokset autolla, ettei tarvitse raahata itsensä painoisia kauppakasseja toiselta puolen pitäjää bussilla.

Rennoilla ja hyvillä fiiliksellä olen siis autokouluun menossa, luulisi koneen ohjaamisen olevan 600-kiloiseen saaliseläimeen verrattuna helppo nakki. Hämäränäköni on ainoa huolenaiheeni koska se on erittäin huono. En siis todellakaan tule näkemään tummapukuisia ilman heijastinta hiippailevia tyyppejä joten teidän jalankulkijoiden on sitäkin paremmalla syyllä kannattaa käyttää heijastinta!

Mitäs vielä...vähän sairastelua, antibiootteja, tuskallinen verikoe joka vaati 12 tunnin paaston ja monta muuta putelia verta. Toisia ei ole vain suunniteltu paastoamaan.

Jäätävä jano, verensokerin heittelyt, hikoilu, huono verenkierto raajoissa, pahoinvointi (suprise suprise!). Johtuuko Lyricasta, siitepölyajasta, viruksesta vai liittyykö fibromyalgiaan ja autonomisen hermoston sekoiluun vai johonkin vakavampaan, en tiedä mutta nyt tuntuu siltä että kaikki ei ole nyt ok. Onneksi lääkäri oli samaa mieltä että täytyy ehdottomasti tutkia kilpirauhasen ja sisäelinten häiriöiden ja diabeteksen varalta. Hetken aikaa pettymys valtasi mielen, miksi juuri nyt pitää sairastaa. Tätähän tämä on kokoajan ollut, eteen taakse taakse, eteen taakse taakse eteen, miten niin miksi juuri nyt...?

Uusi työ, uusi koti, uusi kaupunki, uudet ihmiset ja jopa hevoset. Jotakuta saattaisi ahdistaa, mutta näin levottomalle sielulle se on vain helpotus vaihtaa maisemia. Ehkä toiset vain syntyvät tällaisiksi.