Krooninen väsymys/uupumus ei välttämättä ole henkistä eikä se ole sama asia kuin masennus. Näin yksinkertainen asia, ja silti niin moni kuvittelee esimerkiksi minun olevan masentunut kun en jaksa mitään. Vaikka kroonisen väsymyksen syy on, useassa tapauksessa, fyysinen, sillä on silti psyykkisiäkin vaikutuksia. Luonnollisesti fyysinen olotila vaikuttaa henkiseen. Tässä tekstissä ajattelin hieman kertoa niiden kahden suhteesta toisiinsa. Kerron tätä oman kokemukseni ja kipututtujen kertomusten pohjalta, joten teksti ei välttämättä ole yhtenäinen minkään virallisen tiedon kanssa. Kerron, miten asiat itse koen.
Kroonista väsymystä voitaisiin - ja voidaankin - simuloida ja verrata valvottamalla vanhempaa pienen - kenties koliikista tai refluksista kärsivän, yöt suoraa kurkkua huutavan vauvan avulla. Jos vanhempi valvoo lapsen kanssa koko yön ja päivällä saa kenties muutaman tunnin torkut otettua, saattaa mennä elämä hiukan pimennossa eteenpäin, etenkin jos tilanne jatkuu pidempään. Kun väsymyksen aiheuttajaa - oli se sitten mikä tahansa - ei voida eliminoida ja huonojen unien karnevaali pääsee jatkumaan, on vain yritettävä selvitä, yö ja päivä kerrallaan ja toivottava, että huomenna asiat olisivat paremmin. Silloin yöllä, kun nouset kuolemanväsyneenä ties monennettako kertaa vauvaa lohduttamaan, yö tuntuu loputtomalta, ja elämä on sanoinkuvaamattoman raskasta.
Toisten väsymys paraneekin usein nukkumalla kellon ympäri. Aamulla olo on virkeä, elämä kivaa ja jaksaa mitä vain. Kun väsymys johtuu kroonisesta sairaudesta, ei siihen uni auta. Sitä saattaa nukkua kellon ympäri yöllä, ja parisen tuntia päivällä, ja silti tuntuu, ettei vain virkisty. On yhtä väsynyt, kuin neljän tunnin yöunilla. On ihan sama, nukkuuko 12 vai 4 tuntia, sitä tulee ajatelleeksi. Ajantuhlausta.
Tähän väliin sen verran tietoa, että omat uniongelmani juontavat juurensa lihasongelmista. Kun lihakset ovat jatkuvasti virittyneessä tilassa eivätkä rentoudu lainkaan, keho ei lepää yöllä. Normaalisti nukkuessa kaikki tahdonalaiset lihakset rentoutuvat, ja tällöin myös keho saa tarvitsemansa levon. Minulla ne ovat yliliikkuvuuden vuoksi kehittyneet väärin ja vääriin asentoihin, ja rasittuneet väärin pitääkseen niveleni paikoillaan. Luonto on ikäänkuin keksinyt systeemin, jolla ihminen spagetin kaltaisine sidekudoksineen pysyy kasassa. Alkuun se on ollut tahdonalaista, mutta kun lihakset ovat olleet vuosikausia kivikovat jotta pysyisin koossa, en saisi niitä enää itse rentoutettua. Tästä syystä ei ole mukavaa nukkumisasentoa, on vain pyörimistä ja hyörimistä kunnes sitä on liian väsynyt enää liikkumaan. Keinonsa kullakin. Herätessä olo on kuin pahemman luokan krapulassa, tuntuu ettei aivotoimintaa ole koko yön aikana ollut lainkaan, ja joka lihas on kivikova. Ei jaksa nousta ylös vaan nukkuu ohi kellonsoiton ohi, tai jos sattuu heräämäänkin siihen, niin nukahtaa heti takaisin.
Kun puhun, että en jaksa, se tarkoittaa, että en oikeasti jaksa. Ihmiset väärinkäyttävät jaksamisen sanaa usein viitsimisen kontekstissa. Kroonisesti sairas jaksaa yleensä yllättävän pitkälle senkin jälkeen kun sanoo, ettei jaksa enää, mutta vitsi onkin siinä, ettei niin saisi tehdä. Monessa sairaudessa tulee tuntea omat rajansa, eikä itseään saisi rasittaa yhtään yli sen rajan. Arjessa niin joutuu usein tekemään, kesken kauppareissun ei voi heittäytyä makaamaan maahan, vaan kotiin saakka täytyy yksinkertaisesti jaksaa. Mutta täytynee myöntää, että kyllä sitä tulee omissa, ylimääräisissäkin touhotuksissa, esimerkiksi kavereiden kanssa, ylitettyä monesti omat rajansa kun ei viitsisi olla ilonpilaaja ja kertoa aina heti kun tarvitsee päästä lepäämään. Ystävät ovat aina kylläkin ymmärtäväisiä kun selitän, eli tämäkin on kai vain omasta kynnyksestä kiinni. Tai lähinnä halusta olla liian urhea vaikeuden edessä, jota ei pelkällä tahdonvoimalla voiteta.
Terveen ihmisen on ehkä vaikea kuvitella tilannetta, jossa voimat eivät todella riittäisi enää metriäkään eteenpäin. Kroonisesta väsymyksestä ja uupumuksesta kärsiville se on arkipäivää. Kuten myös se, että voi nukahtaa minne tahansa milloin tahansa, heti rauhallisessa tilanteessa saattaa alkaa unettaa. Sohvalle, joogamatolle tai ruokapöytään, ja nukkua muutaman tunnin. Elokuvien katsominen väsyneenä on kutakuinkin mahdotonta, koska vähässä valaistuksessa ja aktiivisuuden ollessa alhaisena univelka alkaa painamaan päätä. Pehmeällä sohvalla, lämpimän viltin alla on hyvä nukkua.
Jatkuva väsymys vaikuttaa paitsi mielentilaan, myös itsetuntoon. Väsyneenä tuntee itsensä heikoksi, saamattomaksi, laiskaksi, ja ennen kaikkea, epävarmaksi itsestään. Maailma tuntuu kaatuvan niskaan, mikään ei ota onnistuakseen. Väsyneenä jokainen ihminen on pessimisti. Väsyneenä ei välttämättä pysty olemaan se ihminen, joka haluaa olla. Koska on väsynyt eikä jaksa.
Mitä ikinä väsyneenä tunteekaan, sitä pitäisi pohtia uudelleen päivänvalossa hyvänä päivänä. Merkittäviä päätöksiä ei tule tehdä väsyneenä, koska hyvänä päivänä ne eivät todennäköisesti olekaan enää oikeita päätöksiä. Ne vain tuntuvat oikeilta siinä hetkessä, jolloin kaikki on mustaa, eikä tunnelin päässä näe valoa. Väsyneenä kaiken näkee ihan eri tavalla, kun negatiiviset lasit silmillä.
Se, että elämä tuntuu menevän joskus täysin päin helvettiä, mutta se ei tarkoita, että se todella menisi ihan niin huonosti, kuin sillä hetkellä tuntuu. Jatkuvasti väsyneenä sitä elää kuin negatiiviset lasit silmillään, kaiken näkee huonompana kuin asiat oikeasti ovat. Ja se on mielestäni täysin inhimillistä. Se ilkeä tunne siitä, että asiat ovat päin helvettiä, on vain kertomus ihmisen tuntemuksista, ei välttämättä kertomus siitä, miten ne asiat oikeasti menevät. Siinä hetkessä se tuntuu vain niin todelliselta. Valitettava totuus on, että tunteemme meitä kutakuinkin kontrolloivat - eivätkä ne tietyssä pisteessä kuuntele enää järkevää ajattelua. Ei se välttämättä ole sitä, että elämä on helvettiä, se on sitä, että on väsynyt.
Hyvällä itsetuntemuksella oppii ajan myötä tuntemaan, mitkä tunnetilat johtuvat ulkoisista tekijöistä, ja mitkä ovat vain mielemme luomia tunteita, jotka ovat todellisia vain siinä hetkessä kun tekee mieli kaatua sänkyyn ja nukkua sata vuotta.
Uni ja lepo on kuitenkin ihmiselle elintärkeää ja korvaamatonta - ainoa ratkaisu on siis levätä ja yrittää muilla keinoin parantaa oloaan. Suuressa osassa sairauksia riittävä lepo on kaiken a ja o, ja sitä suuremmalla syyllä, riittävästi nukkumalla osoittaa rakkautta itseään kohtaan. Mikään ei saisi yliväsymyksen hetkellä mennä sen univajeen korvaamisen yli. Tiedän, etten ole itse tässä malliesimerkki, mutta tässä tapauksessa minulla aika paljon omakohtaista on kokemusta asiasta. Viimeiset kolme vuotta olen vain ollut väsynyt. Päivät, joina tunsin itseni oikeasti virkeäksi, on laskettavissa yhden käden sormilla. Minun on vain ollut pakko rakentaa elämäni jaksamiseni ympärille, tehdä kaikki sen ehdoilla. Arki toimii, kun saa unta edes nipin napin riittävästi ja voi olla niin virkeä kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Itsensä liialla rasittamisella ei pitkälle pötkitä.
Ikävin asia siinä kuitenkin on, että väsymyksen jatkuessa pitkään, tähän väliaikaiseksi tarkoitettuun tilaan alkaa tottumaan. Sitä luulee olevansa pessimistinen ihminen, mutta onkin vain rättiväsynyt optimisti joka on taistellut väsymystä vastaan liian pitkään. Joskus on ihan okei vain levätä ja voimaantua, kunnes on parempi olo. Kai minä tässä yritän sanoa, että jokainen on väsyneenä luovuttaja. Aurinko nousee silti uudelleen joka ikinen aamu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti