So if I love you, a little more than I should

Lähdettiin äiskän kanssa lauantaina spontaanisti käymään tulevassa asuinkaupungissamme, jonne on parin tunnin matka. Samalla veimme jokusen muuttolaatikon mieheni kaverille varastoon odottamaan sitä omaa asuntoa, jonka saaminen varmistui juuri, toukokuun alusta meillä on asunto, ja jopa kaksio ja kuulemma ihan siisti! 

Matkalla näimme 2 peuraa, 4 hirveä, useamman kurjen ja ahman, mikä tuntuu ihan uskomattomalta itsestänikin. Mutta siellä se ahma meni, muutaman sadan metrin päässä tiestä, kalliolla kiipesi ylöspäin hauskan näköisesti kävellen. Oli siinä "hieman" luukku auki jonkin aikaa, ahmoja ei usein näe luonnossa. Peurat taas seisoskelivat tien vieressä pellon laidassa ja hirvet kirmasivat syvemmälle metsään kun ajettiin ohi. Ja sen verran kaupunkilaistunut olen jo itsekin että on edelleen luukku auki. Tulihan matkaakin 500-600 kilometriä pääasiassa korvessa mutta en silti odottanut ihan tuollaista eläinmäärää näkeväni. On kuitenkin ihana huomata kuinka Suomen luonto näkyy loppujen lopuksi edelleen olevan hyvässä voinnissa vaikka kaupungissa ei ihan siltä tunnu.

Hanuri puutuneena ja lusikat finito kun päästiin kotikonnuille mutta voi pojat miten tästä sai virkistystä tähän kiireen keskelle! Juuri sitä mitä kaipasin elämältä juuri nyt, aina sitä ei vaan tajua lähteä omalta mukavuusalueeltaan. Kaikki se tien nieleminen joka tyydyttää levotonta sieluani, mukavanoloinen tuleva asuinalue ja duunipaikka, puhumattakaan siitä varsinaisesta asiasta johon viittaan otsikossa.

Matka venyi useammaksi tunniksi siksi että päätettiin mennä katsomaan elämäni hevosta, Möhkistä joka myytiin vuosi sitten siitostammaksi. Kun vihdoin päästiin perille, oli matka kaiken sen arvoista. Rakkaan hevosen näkeminen koko päivän kohokohta vaikka muutenkin oli ollut harvinaisen ihana päivä. Kerrottuani mukaville uusille omistajille hoitaneeni tammaa 5 vuotta, he lupasivat, että pääsen katsomaan ja hoitamaan tammaa aina kun vain tahdon joten ei maailma meitä vieläkään eroon saanut toisistamme. Fiilarit on ihan mahtavat ja itken nytkin onnenkyyneleitä kuunnellessani Bryan Adamsin Please forgive me.

Feels like the first kiss
It's getting better baby
No one can better this
Still holding on
You're still the one
First time our eyes met
Same feeling I get
Only feels much stronger
I want to love you longer
Do you still turn the fire on?
So if you're feeling lonely, don't
You're the only one I'll ever want
I only want to make it good
So if I love you, a little more than I should
Please forgive me, I know not what I do
Please forgive me, I can't stop loving you
Don't deny me, this pain I'm going through
Please forgive me, if I need you like I do
Please believe me, every word I say is true
Please forgive me, I can't stop loving you

Tätä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, joten annetaan kuvien puhua puolestaan. On vain asioita jotka on tunnettava että niiden olemassaolosta edes tietää.