Byara vuorten syleilyssä

Laitoinpas kuvanmuokkauksessa vähän villisti väriä kuviin, mutta ei se mitään. Välillä kyllä tuntuu, että musta ei ihan ole kuvanmuokkaajaksi, kun näkö on mitä on. Joka tapauksessa, tässä lumoava Byara. 

Byaraan rakensi moskeijan ilmeisesti sheikki nimeltä Omer joskus 1800-luvulla. Samainen henkilö eli itse todella vaatimattomasti tuossa kolmannen ja neljännen kuvan asumuksessa, jota nykyajan ihmiset ehkä kutsuisivat kiviröykkiöksi. Toki silloin se oli ehjempi, mutta silti ajastaan jäljessä. Minusta se kuitenkin kuvaa kauniisti uskonnollisen ihmisen vaatimattomuutta, miten vähällä sitä voi parhaimmillaan ihminen elää.

Byaran moskeijaan oli haudattu Sheikh Omerin lisäksi molemmat hänen poikansa, Sheikh Alaadin ja Sheikh Najmaadin. Sheikh Omerin alkujaan rakentama moskeija sheikheineen oli myös saanut lahjoituksena vähän partakarvoja, joiden väitetään olevan itse Profeetta Muhammedin. Moskeijan yhteydessä ollut hautatila ei tuntunut sopivalta paikalta kuvata kauheasti, joten otin kuvan vain nopeasti kauniisti koristellusta katosta, ja panin kameran pois. Hautakammion jälkeen siirryimme moskeijan rukoustilaan naisten puolelle miehen siskojen kanssa kuuntelemaan perjantairukouksen saarnaa ja rukoilemaan perjantairukouksen. Sieltä menimme teelle mieheni veljen vaimon perheen luokse.

Kiipesimme ylös rinnettä Iranin rajalle saakka. Iranin ja Irakin välinen raja on pienimmillään kaksi polvenkorkuista betoniaitaa, joiden välissä menee pieni puro. Muutama kilometri kun siitä mentiin rajaa pitkin eteenpäin vuoristotietä, niin oli piikkilanka-aidat ja aseistettuja rajavartiomiehiä. Oli selvää, ettei siitä läpi ollut menemistä. Betoniaidalla ei kuitenkaan ollut mitään, ja siitä olisi päässyt aikuinen ihan yhdellä suurella askelella yli. Mieheni kävikin aidan päällä pelleilemässä. Aidan toiselta puolelta lähti polku, josta oli selkeästi mentykin Iranin puolelle, aika paljonkin.

Byara on tunnettu paitsi upeista, perinteisistä käsitöistään, myös uskonoppineistaan ja suhteestaan suufilaisuuteen. Rudawin sivulla on viiden minuutin mittainen video Byarasta ja Tawellasta lyhyesti. Tässä linkki siihen. Olisin halunnut löytää enemmän tietoa Byarasta historioineen, mutta vähän huonosti on tietoa olemassa englanniksi. Ehkä joku toinen kerta.

Alhaalla kylässä oli ihanan ränsistynyttä, osa rakennuksista eli aivan toista aikaa. Värikkäät basaarikojut, joista ei ehtinyt edes huomaamaan itseä kiinnostavia esineitä, lähteeseen rakennetut "ravintolan terassit" ja kaunis ihmisen ja luonnon symbioosi saivat unohtamaan varvassandaaleista tulleet hiertymäni viidessä eri kohdassa kummassakin räpylässä. Toiseksi viimeisen kuvan oranssiin taloon olisin voinut muuttaa, se oli niin piristävä ja ihanasti rinteessä, jonne paistoi aurinko, mutta jonne ei suinkaan paahtanut koko päivää.

Itselläni tuli vain muutaman kerran reissun aikana oikeasti kuuma, vaikka liikuimme aika paljon ulkonakin. Mieheni perhe valitti koko ajan kuumuutta ja hikoili, ja minä vain kehräsin siellä lämmössä ihan mielissäni ilman tuskaista hengitystä (joka on Suomessa kuumalla kelillä) tai nivelsärkyjä, mikä on aika yllättävää minusta. Elokuussa toki oli kesä jo hieman viilenemään päin, mutta henkilökohtaisesti, sitä suuremmalla syyllä, en ymmärtänyt, miksi muilla oli kuuma. Minulla oli juuri sopiva olo!

Pakahdun säkenöivästä ilosta näitä kuvia katsellessani. Olen käyttänyt tähän postaukseen nyt jotain 6 tuntia, joten ehkä nyt vain painan "julkaise". Tässä vielä erään kurdirunoilijan, Goranin, näkemys kyseisestä alueesta, Hawramanista, johon Byaran ajatellaan kuuluvan. Hawraman on maakunta Kurdistanissa ja pääosin Iranin puolella.

"

Valtava vuori, villi ja uhmakas, on kerännyt sinisen taivaan syleilyynsä; Sen huipun vaippa on kirkasta valkoista lunta, metsän pimentämiä ovat sen hiljaiset laaksot. Vedet vangittuina niiden tunneleihin virtaavat, eikä lopu niiden kiemurtelu ympäri mäkien; Pauhu ja sihinä vaahdon, kimakka laulu puron: tuutulaulut surusta yksinäisyydessä yön. Kapea polku, hapuillen tietään tunnelilta tunnelille, suistaa vaeltajan ahdistukseen loputtomaan. Polulla kivikkoinen portaikko, vieressä suuret järkäleet, joita taivas ei ole vielä lähettänyt vierien alas. Nyt ylös mäkeä, nyt alas mäkeä, katkera ja suloinen maailma vaeltajan.

"